Etelä-Suomen K-seniorit: Matkakertomus Skotlanti – Tarujen maa 17.-23.4.2017

with Ei kommentteja

Skotlanti – Tarujen maa

Tällä teemalla Etelä-Suomen Seniorikauppiaat lähtivät 30 hengen voimin 17.-23.4.2017 Finnairin sinivalkoisin siivin kohti Edinburghin kaupunkia, jonka lentoasemalle laskeuduimme kahden ja puolen tunnin lentämisen jälkeen.
Matkaa jatkoimme linja-autolla ensin komeita siltoja ja kauniita nummimaisemia katsellen. Ensimmäisen päivän aikana näimme paljon lampaita, lammaskoira esityksen ja upean Scone Palacen, joka toimi aikoinaan Skottikuninkaiden kruunajaispaikkana.

Seuraavan päivän aikana näimme Petolintujen koulutuskeskuksen, viskitislaamon, pohjanmeren rantakyliä, tosi paljon lampaita ja ylämaan nautoja.

Kolmas päivä oli pyhitetty Loch Nessin hirviön etsintään ( toki laihoin tuloksin ), mutta etsintä päättyi Urquhartin linnan raunioille . Päivän aikana näimme myös Ben Nevisin vuoren ( Skotlannin korkein) ja Harry Potter Filmeistä tutuksi tulleen pitkän ja upean rautatiesillan kunnes illansuussa majoituimme Oban rantakaupunkiin Atlannin rannalla.

Neljäs päivä kului Atlannin rannoilla Mullin ja Ionan saariin tutustuen. Siellä sai huomata , että jossain maailmassa kiire on tuntematon käsite.

Viidennen päivän aamuna jätimme kiirettömän elämän taaksemme ja ajelimme Skotlannin suurimman järven Loch Lomondin rantoja nuoleskellen kohti Glasgovin kaupunkia jossa teimme kiertoajelun ja keskustassa pienen ruokapaussin, jonka jälkeen auton nokka kohti Edinburghia.

Kaksi viimeistä päivää ihailimme Edinburghin nähtävyyksiä. Komea linna korkealla mäellä, parlamentti, Skotlannin pääkirkko St Gilesin Katedraali ja Englannin Kuninkaallisten Britannia jahti tulivat tutuiksi matkalaisille. Viimeisen illan Skotti-ilta säkkipillimusiikin, kansanlaulujen ja tanssien, sekä skottiruuasta nauttien kruunasi mukavan matkamme tähän tuhansien tarujen maahan.

Kiitos mukavasta matkasta

Pekka Lehtinen

Kuvia matkalta

Paikallinen katusoittaja
Herrat vasemmalta: kuljettajamme Jim, puheenjohtajamme Pekka ja oppaamme Jari
Forthin rautatiesilta vuodelta 1890
Skottikuninkaiden kruunauspaikka Scone Palace
Lammaskoirat työssään
Petolintujen koulutusta
“Ylämaan asukas”
Loch Ness
Urquhartin linnan rauniot Loch Nessin rannalla 1200 luvulta
Harry Potter filmien rautatiesilta
Ben Nevis, Britteinsaarten korkein vuori 1344 m
Lauttamatkalla Mull saarelle
Ionan saaritunnelmaa
Näin käy, jos sattuu myöhästymään parikin minuuttia
Glasgown keskustaa
Erittäin hyvä asiantunteva oppaamme kertomassa Edingourgin vanhasta kaupungista
Päivälliskattaus H.M.Y. Britannialla