Etelä-Suomen golffareita oli ilmoittautunut tiistaina 9.6. pelattaviin valtakunnallisiin kisoihin 18 pelaajaa, joista osa oli matkassa pikku-bussilla (11) ja loput seitsemän pikkuautoilla. Kokoontuminen oli kaikilla Joensuun Scandic hotellissa edellisenä iltana.
Matkalla pikkubussilla kulkeneet saivat ikävän suru-uutisen, kun allekirjoittaneen puhelin soi matkalounaan aikana ja Mettälän Matti ilmoitti, että Osmo Savolainen on poistunut joukostamme.
Matkaa jatkettiin hiljaisuuden vallitessa ja muistot Osmon kanssa tehdyistä retkistä ja touhuiluista varsinkin viime aikoina K-seniorien touhuissa valtasi jokaisen mukanaolijan muistilokeroita.
Elämän oli jatkuttava, ja niinpä Joensuussa nukutun yön jälkeen kiiruhdimme kohti Karelia Golfin kenttää, jossa pelit aloitettiin info-tilaisuudella ja sitä ennen hiljaisella hetkellä Osmo Savolaisen muistolle.
Hieno sää ja todella kaunis kenttä hellivät pelaajia ja ennakkoon olimme bussissa päättäneet, että kiertopalkinto miesten sarjassa pitäisi hoitaa takaisin meidän piiriimme ja niinhän siinä sitten kävikin, kun Matti Karvinen äityi hurjaan peliin ja voitti melko ylivoimaisesti 41 pisteellä miesten mestaruuden. Käävän Eki säesti vielä hienosti 35 pisteellä ja kolmannella sijalla.
Naisten voittajaksi selvisi Teija Haikkola-Högström Lahden senioreista ja Mettälän Kirsi Etelä-Suomen joukkueesta otti kolmannen sijan voittaen vielä lähemmäs lippua kisan ja naisten pisimmän draivin miehensä Matin voittaessa miesten pisimmän lyönnin palkinnon.
Yhteisruokailun jälkeen jätimme Kontiolahden kauniit maisemat ja jatkoimme kohti Kuopiota illaksi ja nautimme 14 hengen voimin illallisen hyvän ruuan ja mukavien seniorien kesken ja seuraavana päivänä oli vuorossa golfkierros Siilinjärvellä Tarinagolfin uudemmalla kentällä.
Miljöö kentällä oli hyvä, mutta griinit huonossa kunnossa ja kun vielä 14 reiän jälkeen tullut melkoinen sadekuuro kasteli meikäläisen, niin keskeytys oli omalla kohdalla seurauksena. Osa porukasta ei ollut sokerista ja jatkoi loppuun asti.
Kolmas pelipäivä oli vielä ohjelmassa ja niinpä karavaani siirtyi Joroisiin Kartanogolfin tiloihin ja majoittui korkealuokkaisiin kahden hengen mökkeihin kentän välittömään läheisyyteen. Yhteisruokailu illansuussa kuului vielä ohjelmaan ja sitten keskittymään seuraavan päivän koitokseen.
Ilma oli mitä kaunein ja kun vielä kenttäkin osoittautui todella hyväkuntoiseksi, niin mikäpä siinä oli mukavampaa, kun pistää pallo ilmaan. Viimeisellä 18 reiällä oli meillä vielä pisin draivi kilpailu ja siinä koettiin melkoinen sensaatio, kun allekirjoittanut todettiin voittajaksi.
Lopuksi söimme vielä edellisiltana sovitun Muikku-aterian Klubilla ja sitten auton nokka kohti etelää ja näin oli jälleen yksi unohtumaton golfretki muistojemme sopukoihin lisää.
Matkasta kaikkia mukanaolijoita kiittäen
Pekka Lehtinen



















