Etelä-Suomen K-senioreiden tapahtumia koronan keskellä vuonna 2021

with Ei kommentteja

Keilakisat pidettiin 17.2.2021 Riihimäen keilahallissa supistuneen pelaajajoukon kesken ennen koronapiikkejä (10 osanottajaa). Miesten sarjan voittajaksi keilasi ties monettako kertaa Kari Järvelä. Matti Karvinen oli toinen ja Pekka Lehtinen kolmas. Naisten sarjan voitti Hilkka Lehtinen toisen kerran peräkkäin. Palkinnot jaettiin ja hyvästä ruuasta nautittiin pelien päätyttyä.

Etelä-Suomen K-seniorit Tammion saari
Retki Tammion saarelle

Heinäkuussa järjestimme Vuosikokousmatkan Kotkan saaristoon 13.07. Kotkaan päästyämme hyppäsimme Sapokan laiturilta laivaan, joka vei 38 innokasta K-senioria tutustumaan Tammion saareen.
Saaren asutushistoria alkoi jo 1300-luvulta, jolloin saareen sijoitettiin pari taloa ruotsinkielistä väkeä valvomaan merenkulkua Viipurin linnaan. Enimmillään saaressa oli asukkaita 1800-1900 lukujen vaihteessa, jolloin asuttuja taloja oli 47 ja asukkaita yli 200. Kalastus oli pääelinkeinona noina aikoina ja vähitellen Pietariin ja Viroon suuntautuneet talonpoikaispurjehdukset rahdin muodossa toivat lisätuloja Tammion kylälle.

Kävelyretkellä saaren kaduilla tutustuimme kirjastoon, museoon ja seurojentaloon, joita entisten asukkaiden jälkeläiset Kotiseutuyhdistyksen puitteissa pitivät hyvässä kunnossa. Vakituisia asukkaita Saarella on vain yksi tällä hetkellä, mutta saarelaisten sukujen jälkeläiset asuttavat saartaan kesä- ja muina loma ja vapaa-aikoina. Heitä on noin 250 henkilöä. Huomionarvoista oli myös se, että saarella ei ollut sähköä ollenkaan.

Tulomatkalla saarelta pidimme vuosikokouksemme ja loppumatkalla nautimme Kotkan kauniista saaristosta ja yli 30 asteisesta Suomen kesästä.

Vuoden kolmas tapahtuma pidettiin Golfin merkeissä Kirkkonummella Kurk-golfin kentällä 03.08.2021. 22 pelaajan voimin ratkottiin Etelä-Suomen K-Seniorien mestaruudet naisten ja miesten sarjoissa kuivissa, mutta vähän viileissä olosuhteissa.
Naisten sarjassa voiton golffasi Tarja Metsovuori, Merja Sjöberg oli toinen ja Ruusa Laitinen kolmas.
Miesten puolella voiton otti Veikko Huhtinen. Toiseksi tuli Martti Metsovuori ja kolmannen palkinnon pokkasi Jari Myrttinen, joka voitti myös tasoituksettoman lyöntipelin palkinnon.
Kisat sujuivat hyvässä hengessä Matti Karvisen vastatessa järjestelyistä.

TV:stä tuttu Korpelan Kujanjuoksu kesäteatterinäytös 05.08.2021 oli K-seniorien seuraava tapahtuma Tampereella.
Matka alkoi Kiasman edestä ja matkalla kerättiin lisää väkeä bussiin. 38 henkilöä oli mukana, kun bussi kaartoi Lempäälässä Vaihmalanhovin piha-piiriin, joka on paras tai yksi parhaista Pirkanmaan maaseuturavintoloista. Maittavan lounaan jälkeen matka jatkui kohti Tamperetta ja Komediateatterin kesänäyttämöä, jossa telkasta tutut näyttelijät esittivät Korpelan kujanjuoksua ammattinäyttelijöiden rautaisella ammattitaidolla.

Vauhdikkaan esityksen jälkeen siirryimme autoon, nokka kohti Helsinkiä kuulaassa kesäillassa ja näin mukava teatterikokemus jäi varmaan kaikkien mieliin positiivisena tapahtumana tänä koronan runtelemana aikana. Lopuksi vielä muistutettiin seuraavasta tapahtumasta Rovaniemellä, johon toivottiin runsasta osanottoa.

Muistiin merkinnyt Pekka Lehtinen

Kuvia Tammion saaresta