Pirkanmaa

Pirkanmaan K-seniorit pääsivät 7.5.2026 vierailulle Tampereen logistiikkaan Ruskolle. Uusi varasto valmistui v. 2024. Aluksi aluejohtaja Jari Alanen kertoi Keskon alkuvuoden tuloksesta ja kauppapaikkojen meneillään olevista ja tulevista uusiutumisprojekteista.

Sitten Jyväskylän ja Tampereen logistiikan aluepäällikkö Matti Tammisto kertoi Ruskon toiminnasta, oli hyvä ja selkeä esitys. Lopuksi pääsimme varaston puolelle katsomaan konkreettisesti, miten tavara liikkuu siellä. Oli tosi mielenkiintoista. Paikalla oli 24 senioria.

Pirkanmaan K-seniorit tekivät 19.3. retken K-kampukselle. Ensin tutustuttiin K-laboratorioon. Kuulimme mielenkiintoista tietoa heidän prosesseista ja näimme laborantin työssään. Hän tarkisti parhaillaan K-menu päärynöiden kokoa. Sitten pääsimme K-koekeittiöön kuulemaan Pirkka-tuotteiden historiasta ja nykytilanteesta. Nautimme myös kampuksella maittavan lounaan ja sen jälkeen lähdettiin kotimatkalle pysähtyen Iittalan outlettiin kahville ja innokkaat kutojat pääsivät lankakauppaan ostoksille. Mukana matkassa oli 34 senioria. Iso kiitos Tuula Leinolle!

Pirkanmaan K-seniorikerhon johtokunta kokoontui joulukuun alussa ennen varsinaista ”Joulutapahtumaa” suunnittelemaan ensi vuoden tapahtumia ja olimmekin reippaita, saimme syksyyn asti mietittyä ohjelmaa. Sitten söimme joulupuuron ja pidettiin arpajaiset.

Sunnuntaina 7.12. Pirkanmaan seniorit olivat nauttimassa Kari Tapion 80-vuotiskonsertista Tampere-talossa. Alkuun nautimme kuitenkin pienet cocktailpalat kuohuviinin kera.
Sitten oli vuorossa Kari Tapion legendaarisia sinivalkoisia lauluja sekä tarinoita hänen elämästään ja urasta. Hieno päätös tälle vuodelle Tampereen yksikölle ja nyt voidaankin rauhoittua joulun odotukseen.

Pirkanmaan seniorit tekivät retken Porin teatteriin katsomaan Tootsieta. Pääroolissa oli Joonas Nordman. Olipas kiva esitys, paljon lauluja ja tanssia sekä useampi hyvä rooli sivuosissakin.

Pirkanmaan seniorit aloittivat 4.9.2025 syyskautensa vierailemalla Amurin työläiskorttelimuseossa. Puutalokortteleiden rakentaminen alkoi 1860-luvulla ja päättyi 1973.
Museoalueelta löytyvät yleinen sauna, leipomo, suutari verstas, osuuskauppa sekä paperi-lyhyttavarakauppa. Tyypillistä tuossa ajassa oli, että taloissa oli yhteiskeittiöt ja jokaisessa huoneessa oli perheen lisäksi alivuokralainen. Opastetun kierroksen jälkeen nautittiin tietty pullakahvit.

Pirkanmaan K-Seniorit kävivät 20.1 tutustumassa Tampereen Raatihuoneeseen. Meille taloa ja taidetta esitteli 2 henkilöä Taidemuseon ystävät ry:stä. Meitä oli mukana 40 henkilöä. Raatihuone on vihitty käyttöön v.1890, siellä toimi aikoinaan mm. poliisitalo, maistraatti ja raastuvanoikeus. Raatihuone kunnostettiin kaupungin edustustilaksi 1960-luvulla.

Kuvia Raatihuoneelta

Vuosikokous 3.2.2025

Pirkanmaa piti 3.2. sääntömääräisen vuosikokouksen Ravintola Saarnissa Tampereella. Joimme aluksi vadelma-kermakakkukahvit. Kokouksessa oli mukana 32 jäsentä. Aluejohtaja Jari Alanen kertoi meille aluksi Keskon nykytilasta ja tulevaisuudesta. Johtokuntaan tuli yksi muutos: Ansa Tulokas oli erovuorossa, hänen tilalleen valittiin Heidi Enckelman.

Kuvia vuosikokouksesta

Pirkanmaan K-Seniorit ovat aloittaneet syksyn vauhdikkaasti. Elokuussa puheenjohtajamme Otto jo järjesti jäsenten välisen golf-kisan. Kisan voitti Otto itse.

Maanantaitapaamiset aloitimme 2.9. vadelmakakkukahveilla Ravintola Saarnissa. Luennoitsijana meillä oli silloin Laura Teriö Punaisesta Rististä, hän kertoi heidän toiminnastaan mm. ystäväpalvelusta ym.

Retki Fiskarsin ruukkikylään 5.9.

5.9. Olimme Viitamatkojen järjestämällä retkellä Fiskarsin ruukkikylässä, joka on perustettu vuonna 1649. Tutustuimme oppaan johdolla ruukin monivaiheiseen historiaan. Siellä on mm. kehitetty oranssit Fiskarsin sakset, joita nykyisinkin valmistetaan ja mukaan on tullut paljon muita oranssivartisia työkaluja. Ruukkikylä on nykyisin elinvoimainen suomalaisen taiteen ja muotoilun keskus. Tutustuimme yrittäjien runsaaseen tarjontaan ja teimme heräteostoksia.

Lounaan söimme Åminnen kartanossa joka sijaitsee Raaseporin kaupungissa. Kartano on toiminut vuodesta 1986 Nordcenter-golfkeskuksen klubirakennuksena.
Paluumatkalla poikkesimme Saloon Muurlan tehtaanmyymälään sekä Humppilan lasitehtaan myymälään.

Tulossa syksyllä

Syksyä jatkamme joka kuukauden ensimmäinen maanantai kahvituksilla ja luennoitsijoilla. 7.10. meille tulee henkilö Tampereen seudun Osuuspankista kertomaan turvallisesta pankkiasioinnista.
17.11. vietämme pikkujoulut Tampere-talossa. Syömme siellä ensin jouluisen lounaan ja sen jälkeen menemme Kaseva-yhtyeen konserttiin.
4.12. menemme Komediateatteriin katsomaan esitystä ”Tampereenkiäliset uutiset”

Pirkanmaan K-Seniorit teki 6.6. kesäisen retken Maisansaloon Intti-laivalla. Intti on 122 vuotta vanha laiva, joka on aiemmin ollut höyrylaiva, mutta nyt voiman antaa 240 hv Volvo Penta diedelmoottori.
Laivalla meitä viihdytti Sirpa Olkinuora hanurin kanssa ja Keijo Papinsaari toimi meillä esilaulajana. Irma Petäjä lausui meille Tampere aiheisen Lauri Viidan kirjoittaman runon Pispalan portaat. Oli meillä vähän virvokkeitakin mukana.
Maisansalossa meitä odotti runsas saaristolaislounas. Paluumatka tapahtui samalla laivalla. Ilmat suosi meitä, oli sopivan viileähkö ilma ja ei satanut kuin pienen hetken. Meitä oli 35 iloista Senioria matkassa. Porukka tykkäsi kovasti retkestä ja toivoi lisää vastaavanlaisia reissuja.

Kuvat ja teksti Leena Perimäki

Pirkanmaan K-seniorit viettivät pikkujoulua 29.11. Ravintola Saarnissa Tampereella.
Aluksi nautittiin glögit, jonka jälkeen Irma Petäjä lausui Jouluevankeliumin perinteisen tekstin mukaan. Tämän jälkeen lauloimme Enkeli Taivaan. Vielä ennen ruokailua jäsenemme Jukka Säilä lauloi Maa on niin kaunis. Sitten pääsimmekin maittavan joululounaan äärelle.
Lounaan jälkeen Jukka Säilä esitti meille jouluista musiikkia, häntä säesti pianisti Jussi Tamminen.
Tässä välissä joimme torttukahvit.
Sihteeri Leena järjesti tietokilpailun, jonka voitti pöytäryhmä pisteillä 10/12. Palkinnoksi he saivat suun makeaksi.
Iloisesta puheen ja naurunsorinasta päätellen kaikilla oli hauskaa.
Lopuksi meillä oli perinteiset arpajaiset, melkein joka arpa voitti. Pääpalkinnon jouluisen korin voitti Seija Paldanius.
Mukana oli lukuisten viimetipan sairastumisien ja loukkaantumisien jälkeen 34 henkilöä.

Teksti Leena Perimäki, kuvat Leena Perimäki ja Otto Eronen

Menomatkalla poikkesimme Jalasjärven Juustoportilla. Yllätyspysähdys tehtiin Kurikan Jari Mäen ”tavarataloon”. Se ei ollut suuri, mutta tavaraa oli kyllä tavaratalon verran.

Sitten saavuimme Raippaluodon saareen, johon on rakennettu Suomen pisin silta. Siellä söimme maittavan saaristobuffetin. Ihastelumme jälkeen jatkoimme Strömsön saareen.

Paikka, johon menimme tutustumaan oli v.1852 rakennettu talo, yli 300 m2, 8 huonetta, vain yhdelle miehelle rakennettu. Huvilan rakensi lasitehtailija Adolf Grönberg, joka omisti lasitehtaan. Hän joutui sen myymään v.1882. Sen jälkeen sitä omistivat Finnilän ja Bouchtin suvut (jotka lahjoittavat säätiöiden kautta omaisuuttaan hyvään tarkoitukseen). Vaasan kaupunki osti talon, remontoi sen ja vuokraa Ylelle, joka filmaa siellä TV-sarjaa Strömsö. Sarjaa piti tehdä vain 2 vuotta. Nyt sitä on tehty jo 20 vuotta yhteensä yli 800 jaksoa.

Oppaan johdolla tutustuimme taloon ulkoa ja sisältä. Ensin meitä tervehti talon seinä, johon oli kirjoitettu VERKLIGHETEN ÄR INTE ALLT HÄR I VÄRLDEN ELI TODELLISUUS EI OLE KAIKKI TÄSSÄ MAAILMASSA. Paljon oli nähtävää, käsitöitä, keittiötavaroita ja vaikka mitä, joita sitten työstetään filmatessa Strömsötä.

Paluumatka alkoi ja poikkesimme Juustoporttiin juusto-ostoksille. Meitä oli 25 kerholaista mukana. Matka oli oikein hyväntuulen matka. Viitamatkojen Juhani ja autoilija Ari-Pekka olivat huippuvetäjiä.
Taisi meillä olla mukavaa pölinästä päätellen. Ilta oli pitkällä, kun pääsimme kotiin. Kiitos kaikille mukana olleille.

Teksti ja kuvat Taina Mäenpää

Katselemme ja muistelemme tapahtumia noin 15 vuoden taakse, tietovisan historiaan.

Jos oikein muistetaan, kerhomme Pirkanmaan K-seniorit phj oli tänä aikana Irma Petäjä. Pirkanmaan K-Seniorit otti osaa Sumeliusklubin organisoimaan aktiviteettiin, keskiviikkoisin iltapäivällä, siellä vierähti tunti ja puolitoistakin/kerta.

Hankkeen alullepanija oli monitoiminainainen ja energiapesä, Tampereen kaupunginvaltuuston ensimmäinen naispuolinen puheenjohtaja, Sirkka Merikoski, sosiaalineuvos. Monessa mukana menestyksekkäästi!

Omasta joukostamme löytyi perinjuurin tietokilpailuja rakastavia ja saimme aikaan peräti kaksi ryhmää, naisten ryhmä ja miesten ryhmä, K-seniorit siis kilpailivat keskenäänkin. Ryhmiä saattoi olla alussa kaikkiaan 6-7, Sumeliusklubin tila juuri ja juuri riitti tämänkokoiselle osallistujajoukolle. Innostus oli sen verran suurta, että ryhmät pysyivät kasassa pitkään.

Mainittakoon, että Sumeliusklubilla oli myös monta muuta aktiviteettia, kuntoilua, suihkumahdollisuuksia, retkiä, näytelmiä, kahviokin jne. Kaikista emme olleet lainkaan perilläkään!

Tässä välillä oli K-Seniorikerhomme puheenjohtajana vuoden Pauli Toivonen, joka muutti Helsinkiin.

Seniorivisan vetäjänä oli alkutaipaleella kirjailija Jari Niemelä, useita Tampere-aiheisia teoksia syntyi hänen tutkielmistaan vuosien varrella. Myöhemmin Seniorivisan oli siirryttävä muualle Tampereen laajentumishankkeiden myötä, paikka löytyi Vanhalta kauppaopistolta, joka sijaitsee Hotelli Tammerin ja Vivi Lönnin luoman legendaarisen paloaseman ’puristuksessa’. Kutsumanimi Monitoimitalo.

Seniorivisan vetäjäkin vaihtui, luulemme Jarin juuri niihin aikoihin keskittyvän kirjatuotantoon, joka tuo edelleen  kunniaa ja mainetta tamperelaiselle arkkitehtuurille. Sittemmin hän äkillisesti menehtyi.

Pirkanmaan K-Senioreiden phj:kin vaihtui. Puheenjohtajan nuija siirtyi Jukka Petäjälle. Hän tarttui peräsimeen ja ennätti olla siinä roolissa peräti 10 v.

Jari Niemelän jälkeen oli Monitoimitalolla Visan vetäjänä fil.tri Pertti Ranta, myös hän on kirjailija ja luontoasiantuntija.

Nykyinen Seniorivisan vetäjä on urheilumies Harri Holli. Kiinnostus jatkuu, ryhmiä on tällä hetkellä monitoimitalon suojissa viikottain kymmenkunta, K-Seniorit nyt yhtenä ryhmänä, miesvoittoisena, onpa yksi nainenkin raivannut tiensä joukkoon, Maritta Leskinen. Seniorvisa toteutetaan keskiviikkoisin iltapäivällä. Joulutauko on lyhyehkö ja sen pituus päätetään ennalta. Kesätauko kestää yleensä toukokuusta suurinpiirtein syyskuuhun, sama keskiviikkorytmi jatkuu.

Hyvin uskollisia ja tietoviisaita osallistujia ovat juuri kerrotun Maritan lisäksi Soile ja Rauno Poikolainen, Pekka Laukkanen, Mauno Nylund, Pekka Lehtinen, Risto ’pappa’ Knuutila, Erkki Pieniaho ja Leo Reiman.

Kysymyksiä kerralla esitetään ryhmille 20, välillä juodaan kahvit, ryhmiä on 10-12 kerralla viikosta toiseen, enempää ei juuri mahdukaan. Aikaa kuluu puolisentoista tuntia, ja kaikki lähtevät kotiin virkeämpinä ja viisaampina. Heillä on tilaisuus virkistäytyä kahvilla omakustannushintaan. K-Seniorit tukee Seniorvisan aktiivista toimintaa nk jäsenmaksulla.

Tämänhetkinen phj:mme K-Senioreissa on Otto Eronen. Innostus ei ole laantunut!

Yksi voimahahmoistamme on poissa, kiitämme häntä postuumisti! Maija Lehtinen lähti äkisti taivasmatkalle v:n 22 keskikesällä. Voisimme melkein kutsua häntä ”Seniorvisan äidiksi”, sillä innokkuudella hän oli aina mukana! Alusta alkaen, pyöreästi sen viitisentoista vuotta.

Mahdollisia päiväyksien epätarkkuuksia saattaa ilmetä! On erittäin vähän kirjauksia eri vaiheista! ”Teko ei ole niin paha kuin tarkoitus!” lohduttaudumme vanhalla fraasilla. Tässä kohden päivä- ja vuosimäärilläkin on toissijainen merkitys. Innostus on tärkein! Jokainen seniori voi miettiä, mikä tai mitkä asiat pitävät omaa itseä virkeänä ja elämänhaluisena? Kun aivokapasiteetin käyttö ’pesee’ pääkoppaa, luo se hyvät edellytykset henkiselle hyvinvoinnille. Ja siitä hyötyy koko kroppa, kun tulee halu lähteä liikkeelle ja osallistua! Lycka till!

Muistelulinjalla Seija Parikka
Kuvat Seija Parikka ja Leo Reiman

Kuvia 19.4.2023 Seniorivisasta

(klikkaa kuvia, niin näet ne isompina)

Kuvassa Pirkanmaan K-senioreita vasemmalta Pekka Laukkanen, Mauno Nylund, Maritta Leskinen, Pekka Lehtinen ja Leo Reiman.

Yksi uskollisimmista tietoniekoista on tässä kuvassa vasemmanpuoleinen, Risto ’pappa’ Knuutila. Vastapäinen herrahenkilö on Pekka Laukkanen. Seniorvisa kokoontui 19.4.2023 eka kerran nk. väistötiloihin Ratinaan.

Järjestäytymisvaihe väistötiloissa, alkuhässäkkää siis! Yhteenveto kuvan tietokoneinformaatiossa ja vetäjä Harri Holli taulun luona.

Olemme seniorikerhossamme toteuttaneet useamman kokoontumiskerran aikana suomalaista designia kunnioittavia sessioita. Aiheena Arabian ansioituneet suunnittelijat. Aina emme ole osanneet nimetä kupin oikeata nimeä, mutta muistojenkin kertominen on ollut elävöittävää: ”Tämä astiasto oli pöydässä, kun…” …pelkkiä lämpimiä muistoja!

Jäsenemme ovat tuoneet näytteen mukanaan ja kertoneet siitä sellaista, jota emme ole kuulleetkaan, olemme porukalla jonkin verran täydennelleet, jos kupin nimi on sattunut olemaan tuttu jollekulle, tai jopa suunnitteleva taiteilijakin.

Hyvin useasti lämpimiä muistoja on kiteytynyt niiden juhlatilaisuuksien ympärille, joissa kupit ovat olleet katettuna pöydässä mieliinpainuvana.

Oheinen kuvakavalkadi on syntynyt, jos kuvaajia ja ao välineitä on ollut sopivasti paikalla.
On syntynyt tilanteita kunkin varhaislapsuudesta, ettei muutoin hyvin tietävä porukkammekaan ole pystynyt antamaan nimeä ao astiastolle.

Olemme kahvinjuontikansaa edelleen, vaikkei Arabia ole valmistanut enää sitten vuoden 1996 lainkaan astioita. Kahvi silti meille maistuu, hyvä niin. Ja kaupat voivat hyvin, kun kahvikauppa käy vilkkaana edelleen!

Varmasti on vielä joukossamme niitä, ketkä eivät ole tuoneet ’näytettä’ omasta lempikupistaan, joten voimme todennäköisesti antaa pieniä tuokioita ex-tempore tyyliin vastaisuudessakin? Kiitokset aktiivisuudesta!

Pirkanmaalta kajahtaa! Kunnioituksesta suomalaiselle designille!

Teksti ja kuvat: Seija Parikka

”Kukkaisretki” Urjalaan Pölkinvuorelle

Teimme kevätretken 31.5.22 Urjalan suuntaan, aloitimme kehittyvästä Pölkinvuori Oy:stä (aiempi nimi Pölkinvuoren kasvimaailma.) Kahvinjuonnilla tietenkin aloitimme.

Itse vuori koostuu useasta eri kivilajeista ja kaudesta, joita se on merenrantavuorena kohdannut, ensin Yoldiameren sittemmin Litorinameren ja jopa Itämeren rantana. Vesi oli eriasteisen suolaista eri kausina.

Alueen perustaja Veli-Pekka Weckman on perinyt siis kallioisen vuoren. Hän itse toimi ryhmämme oppaana kierroksemme ajan. Pölkinvuoren kehittäminen on siis lähtenyt ’yhden miehen ideasta’. Iso saavutus!

Hän on havainnut vuoren rinteessä, sen eteläpuolella speltti-vehnän kasvuston, joka lienee ollut uinumassa väh 500 v. Löytö!
Spelttiä myydään valmiina jauhojalosteena Suomessa vähäisiä määriä. Nykyinen vehnämme on sen pohjalta jalostettu. Joitain uusia ominaisuuksia on saavutettu, mutta ravintoarvoa on menetetty ravitsemuksen valossa. Itse vuoren uumenissa muhii tosi puhdasta ja kivennäispitoista vettä. Sitä saadaan ’luonnon kasteluun’ lähes luontaisella paineella eri puolelle kasvustoihin.

Katsastimme valloittavia tulppaaniviljelmiä, kukintaansa kehittäviä ruusuviljelmiä, vihannes- sekä juureskasvustot, sekä kesäkukat olivat vasta alkumetreillä myöhäisestä kevääntulosta johtuen.

Iso uudelleenraivaus on niinikään meneillään, näyttäisi, että parkkipaikkojen puute ajaa eriasteisiin laajennuksiin. Traktorin pörinä säesti loppututustumistamme. Emme olleet allergisia työn äänille! Paikan suosio vaatii lisää pysäköintitilaa ja eriasteisia tapahtumia on kehitteillä!

Toivotamme runsain mitoin onnea ja menestystä Veli-Pekan työryhmälle!

Nuutajärven lasitehdas

Urjalan Nuutajärvi on Suomen vanhin toiminnassa oleva lasitehdas. Se on tänä keväänä uuden yrittäjäryhmän käsissä. Nähtävillä oli uusia nimiä lasimuotoilijoiden listalla ja heidän muotoilemiaan lasiesineitä, hyvinkin massiivisia. Uusia tuulia, siis!

Takavuosina, kauan sitten, Nuutajärvellä puhallettiin etupäässä käyttölasia koteihin. Tehtaan historian aikana on tunnettuna muotoilijana ja lasinpuhaltamon johtajana toiminut mm taitelija Kaj Frank.

Ruokailimme hiukan keskeneräisen, korjauksen alla olevan tilan suojissa kevyttä kenttälounasta.

Lasinpuhallustapahtumia saimme seurata ja myyntinäyttelyn ohitimme jatkaaksemme linja-autolle, ja matkaamme Nuutajärven kartanoon.

Kolmas kohteemme sijaitsi n 0,5 km päässä lasitehtaalta.

Nuutajärven kartano

Kaikkein vanhin kohteemme, Nuutajärven kartano, uusgoottilaista tyyliä edustava, 1600-luvulta on remontoinnin kohteena. Voi kulua aikaa paljonkin ennen kuin se saadaan entiseen loistoonsa?

Voitte vain kuvitella, kun korjauksen alla oleviin huoneisiin  – lähes pölyn keskelle – istahdimme eri huoneisiin muodokkaille antiikkituoleille ja -sohville, mikä oli tunne?

Kuuntelimme oppaan selostusta ’vanhoista, hyvistä ajoista’. Oli kirjoja, kirjeitä, dokumentteja, muotokuvia seinillä sukujen edesmenneistä jäsenistä ynnä muuta aarteistoa. Seinillä mahtavia, vanhoja tapetteja ja kaikenmoisia aarteita! Kävimme useassa huoneessa, jopa eri kerroksissa ja kohtasimme käsintehtyjä, upeita huonekaluja. Kun pölyt pyyhkii niiden päältä, näyttävät ne aivan uusilta, ovat kuitenkin massiivisempia kuin nykypäivän huonekalutuotanto. Hyvää peruspuuta, vahva lakka päällä, mikäpä sitä olisi vahingoittanut?

Olimme kylläisiä ammennetusta tietomäärästä ja oli aika palata kotiseudulle, Tampereelle. Sulattelimme päivän antia.

Teksti: Seija Parikka
Kuvat: Taina Mäenpää ja Seija Parikka

Pienoisrautatien ihmeet

Parin vuoden suunnittelujen (Covid-esteet) jälkeen oli tilaisuus käydä paikan päällä: Kun otat mittakaavan kuvasta, jossa valkoinen auto seisoo taustanaan mökki. Mökin ovi on ’ihmisen korkuinen’, kaksikymmensenttisen saisi juuri ja juuri ovesta sisään. Kaikki oli minimaalista, n 87-osa normaalista! – Harrastajien mielenkiinto on ehtymätön! Kuvissa näkyy Tampereen ja Siitaman vanhaa rautatieasemaa. Halot höyryveturissa ovat pieniä tulitikun paloja. Aivan motorisoituja (lue: sähköistettyjä) kulkevia juniakin saimme ihastella. – Onnea heidän pitkäjännitteiselle työlleen!
Vetäjä Johan Sirén selvitti meille historiaa ja salaisuuksia. Kiitos tilaisuudesta tutustua elämykseen!

Teksti ja kuvat: Seija Parikka

Suunnitelmia ja korona-ajan toteutuksia Pirkanmaalta vuoden 2021 joulusta eteenpäin

Kun kaikki oli kiellettyä ja loput rajoitettua, pyrimme kartoittamaan sellaisia aktiviteetteja, jotka voi toteuttaa ulkoilmassa, etänä ja tulevissa toteutuvissa tapahtumissa.
Aina on plakkarissa hyvä olla toteuttamiskelpoista, jos nyt uusi uhkakin meitä saattaa kolhaista? Ei oikein entisestä ole päästy, suhtaudumme varovaisesti rajantakaisiin tunnelmiin, 1300 km puolustettavaa?

Meillä Tampereella on mainio Yliopisto, joka on vuosittain järjestänyt ”tieteen päiviä”. Ne ovat olleet livetapahtumia, jonne kaikki kynnelle kykenevät ovat olleet tervetulleita. Kestäneetkin loppiaisen tienoilla kaksi päivää.

Tänä vuonna vastaavat olivat ajallisesti myöhemmin ja oli perustapahtuma ja rinnakkaistapahtuma, luentoja, musiikkia, paljon mielenkiitoista streamattuna. Aamulehden puoli aukeata oli valjastettu julkistukseen värillisenä ilmoituksena. Kaiken saattoi nähdä, kun poimi jälkikäteen tiedostoista. Mm. Leif Segerstamin improvisaatio ja Esa Saarisen filosofisia ajatuksia yhteisesitys oli hyvin nautittava. Tapahtuma oli tällä kertaa Tampere-talolla.

Mutta tietoa levitettiin myös maksuttomasta Ikurin Vireen ja Omakotiyhdistyksen yhteistapahtumasta, joka käsitteli hiljattain edesmenneen Kirsi Kunnaksen mainioita lastenrunoja ja aivan ihmeellisiä jääveistoksia. Kun värilliset valot oli suunnattu eri patsaisiin ja vieressä telineessä oli Kirsi Kunnaksen aiheeseen liittyvä runo, se oli illan pimeydessä nautittavaa! Väkeä oli tosi paljon joka päivälle, isiä, äitejä, lapsia, mummoja ja koiriakin. Sinne kuusten siimekseen oli polku peitetty neulahuopamatolla, näin ollen eliminoitiin liukastuminen.
Useimmat tulivat omalla autolla ja omakotityyppinen Ikuri oli tukossa paikoituspaikkoja etsivistä autoista. Parhaat patsaiden värit värit loistivat pimeydestä. Useat jäsenet lähettivät patsaskuvia käynneistään.

Astiakaapin aarteet

Periaatteessa olemme käynnistäneet havainnoinnit, isoäitimme ja äitimme myös ehkä omanaikaisistakin hankinnoista. Yksi kuppi riittää malliksi, ota mukaasi ja tuo kerhotapahtumaan rikastuttamaan tietämystämme Arabian loistovuosista.

Usein tällaisten aarteiden äärellä muistuu mieleen millaisessa tilaisuudessa nautimme minkäkinlaisista isoäidin aikaisista kupeista. Oliko häät, ristiäiset, kihlajaiset, arkea piristävät tapahtumat. Voimme uppoutua elämän kohokohtiin. Kahvi oli ja on ollut tosi suosittu juhlajuoma. Kuppeja oli siis tarvittu monenmoisia. Tulemme muistelmaan, kuka suunnittelija olikaan tämän kupin isä tai äiti.

Tätä nykyä Arabiaa onnistuu, jos onnistuu löytämään kirpputorilta, kenties netistä.
Näitä kaikkia ovat K-kaupat onnistuneet hankkimaan asiakkailleen vuosien kuluessa ja mikä parasta, mahdottomat määrät kahvia! Kun pula-ajasta ja korvikkeista päästiin eroon, Suomen kansa osasi nauttia kahvihetkistä täysillä!

Arabian toiminta hiipui, omistajajoukossa viimeksi oli Rörstrand ja Fiskarskin. Vuoden 2016 jälkeen ei kuppeja enää tehty Suomessa Arabian nimellä. Teema-astioitakin tehdään Iittalan nimellä, mutta valmistuspaikka on mm. Thaimaa.

Teksti: Seija Parikka
Kuvat: Pirkanmaan K-seniorikerholaiset

ARKKITEHTUURIRETKI HERVANNAN KAUPUNGINOSAAN

Yllä olevan mukaisesti voitaisiin otsikoida 10.11.2021 retkemme, johon kerättiin linja-autolla jäsenistöämme useammasta paikasta, ja retken päätyttyä oli palauttamisen vuoro. Eräänlainen rengasmatka, siis!

Kuljettajana bussissamme oli  Harri Helminen, uusi tuttavamme, joka isohkolla bussilla, (JJ –Liikenne), pyöritteli ryhmäämme Hervannan perällä, tarkemmin uusilla arkkitehtoonisesti mielenkiintoisilla kapeilla kaduilla värikkäiden asuintalojen  välissä.

Ensin itse Hervannasta, sehän on kuuluisa osa Tamperetta, jossa on paljon näkymätöntäkin: valtava pysäköintitila kallion alla, samoin uimahalli, kuntosali jne , siis nekin näkymättömissä, kallioon kaivettuina. Asukkaita on Hervannassa n 25 000, alun alkaen kaavailtiin alueen soveltuvan suuremmallekin asujajoukolle. Hervantaan johtaa Kalevan kaupunginosasta 7777m pitkä Hervannan valtaväylä, johon on integroitu nyt uudenuusi ratikka kulkemaan osin valtaväylän vierellä ja väylälläkin. Ratikka johtaa myös Hervannan perälle, jossa sijaitsevat Lintuhytti, Mäyränmäki ja Vuores. Ollaan jo hyvin lähellä Kangasalan ja Lempäälän rajaa. Ne kolme uusinta aluetta ja hyvin erilaisina osina, olivat pääkohteemme.

Ulkomaisten asukkaiden %-osuus on Hervannassa suuri, 20 %, kun Suomessa osuus on 2-3 % keskimäärin

Kaupunkioppaamme, osaava Katri Paakkanen teki parhaansa kertoa niitä erikoisuuksia, joita suunnittelijat sovelsivat, kun näitä uusia alueita luotiin.

Katuja kansainvälisten kuuluisuuksien mukaan joko etu- tai sukunimillä, suomalaisia ja kansainvälisiä, esim Hessenkuja (Herman Hessen mukaan).

Taide kosketti kierrostamme vahvasti, koskapa talojen seiniin, ikkunoihin, julkisivuihin oli sijoitettu suomalaista arkkitehtuuria, kuvioita, lisukkeita, pieniä patsaita, riipuksia  – kaikkia yksityiskohtia tuskin näimmekään. –  Mahtavaa!

Roskiksista ja roskien keräilystä: Asukkaat maksavat erisuuruisia pantteja ja saavat koodin. Heillä on mahdollisuus viedä roskapussinsa automaattiin, joka avautuu koodilla. Roskapussin matka alkaa asukkailta näkymättömissä. Paineilmalla suoritetaan muotoilu. Pussi muovataan mieleiseksi putkeen, joka siirtää sen useita kymmeniä metrejä, jopa satoja, keräilypaikalle maanalaisessa putkessa – edelleen siis paineilman voimalla.

Syöttöautomaatteja oli useammanlaisia, värikoodit paljastivat viejälle, minkä laatuinen pussinsisältö kelpaa tähän automaattiin! Ainakin neljän-viidenlaista tavaraa automaatit nielivät, kukin siis erikseen omanlaistaan.  – Moisesta yksityiskohdasta emme olleet aiemmin kuulleetkaan!

Ja sitten se itse taide: pyöreästi satakunta eri alojen taitelijaa ja arkkitehtiä oli päässyt koristelemaan monenmoisin keinoin asuintalojen seiniä, ikkunoita, parvekkeita. Harvoilta suunnittelijoilta useampia teoksia, useimmilta yksi, nousevia julkkiksia! Bussilla oli täystyö selvitä kapeista asuinkaduista ja meille avautui hyvin kapea kuvakulma tallentaa kameraan erikoisista taideratkaisuista se olennaisin, koska bussimme ei voinut tukkia katua asukkailta.

Paluumatkalla näimme –  ja ajoimmekin hyvin läheltä Tampereen Kannen Areenaa ydinkeskustassa, rautatien päällä (aluksi nimi Uros-A), sekä huikean korkeat tornitalot ympärillä katseltuna vaikkapa katutasolta.

Kuinka moni tietää uudehkon autotunnelin päissä sijaitsevien korkeiden piippujen suunnittelijan? Hän on turkulainen Jan-Erik Andersson. Toisessa päässä sinisävyinen, toisessa päässä punasävyinen, niiden tehtävä on kuljettaa tunnelista mm haitalliset typen oksidit + muut päästöt taivaan tuuliin. Taiteilijan tytär on kuuluisampi, politiikan huipulta, Li.

Jäsenemme Airi Karima oli kerännyt näyttelyn Tahmelan huvilalle, jonne kokoonnuimme päätöskahvitauolle. Airin äidinisä oli Emil Horppu, nykyisen rajan takaisesta Karjalasta kotoisin, ja Tahmelaan (silloiseen Pispalan kylään) siirtynyt  K-kauppias. Menehdyttyään 1945 hänen kaksi tytärtään jatkoivat vielä kaupan pitoa. Nykyisin kadun nimi on Tahmelankatu, Torpankadun risteyksessä. Katua korotettiin metrin verran. Kaupungin katutekniikka teki sisäänkäynnin kelvottomaksi. Uusi aika ajoi vanhan yli.

Antoisa lähiretkemme antoi osallistujille kappaleen kaukaista lähihistoriaa ja sitä aivan uutta, taiteella höystettyä uudisrakentamista.

Airin ponnistuksille iso kiitos! Hän oli koonnut asiapitoisen, varsin tyhjentävän tiedon Horpun koko kauppahistoriasta.

Airin esityksen taustalla on muhkea kaakeliuuni, sekin edustaa menneitä aikoja upeudessaan.

Teksti ja kuvat Seija Parikka

KINTULAMMI, mahtava retkikohteemme, Tampereen luonto- ja matkailukeskus

Tampereen kaupungin haltuun oli vuosia sitten hankittu Kortejärven tila Teiskon Sorilasta, kaukana kaikesta.

Tilalle oli jäänyt eläjiksi veljekset, jotka sopivat hyvin erakkoiseen elämäntapaan, Arvid, Arvo ja Paavo vanhempiensa edesmentyä. Isä oli Seppo Ilmarinen, taitava käsistään. Joku naapureista rohkaisi hankkimaan taloon emännän, ja sitä pitkään mietittiin. Sitten löytyi kohtuuetäisyydeltä Sylvi, joka asettui asumaan syrjäiselle tilalle emännöitsijäksi.

Sen ajan tavan mukaan nk. avopareja arvosteltiin ja pienen painostuksen seurauksena  Arvo-veli vei Sylvin vihille.

Kaikenlaista ajanmukaista harrastettiin ’perheessä’, metsästystä, kalastusta, oli kotieläimiäkin. Nuorin Paavo oli jonkin verran jälkeenjäänyt ja vaati valvontaa. Arvo sen sijaan oli lonkkavammainen jonkinasteisen tapaturman vaurioittama ontuja. Työt tulivat kuitenkin tehtyä. Vanhin, Arvid, oli ollut aikoinaan työssä Tampereen teollisuuden palveluksessa.

Maalaiselämä oli siihen aikaan rauhallista ja kaikki oli kaukana. Yksi kerrallaan veljeksistä vanheni, muistisairastui ja siirtyivät manan majoille. Tila jäi Sylville, hänen kerrottiin äänekkäästi seurustelleen lintujen kanssa, myös kissat oli  hänen lemmikkejään. Ohikulkijat olivat huolestuneita. Muistisairaus kohtasi Sylvinkin.

Kun sitten Sylvistä aika jätti, oli Tampereen kaupunki asialla ja osti tilan itselleen myöhempää suunnitelmaa kartoittaen. Lisäksi muita maa-alueta.

Pitkään kerhomme, Pirkanmaan K-seniorit, suunnittelimme tehdä jotakin terveysturvallisesti. Kintulammi oli ykköskohteemme, vapaassa ulkoilmassa, rennosti, vaarattomasti. Siispä pystyimme nk ’luvallisestikin’ jo retkeilemään, kasvomaskien käyttö vapaaehtoista. Saimme kokoon 30 innokasta, ja mikä parasta sää suosi!

Vain hyvin harvat olivat alueeseen aiemmin tutustuneita, useimmat ensikertalaisia. Bussi vei meidät Tampereelta Kortejärven puoleiselle pysäköintialueelle, josta matkaa Kirkkokiven grillauspaikkaan n 300 m.

Kuvakavalkadi kertonee paikan erinomaisuudesta ja kätevästä tavasta luoda retkiruokaa, sekä alueen kauneudesta ja jylhyydestä. Polttopuiden riittävyydestä huolehtii Kintulammin huoltojoukot korvauksen myötä.

Käydessänne Kintulammin internet-sivustolla selviää mahdollisuudet kiertää koko laaja alue, varata halutessaan vaikka yöpymislaavu, ja jatkaa vaellusta seuraavana päivänä. Samaiselta sivustolta löytyy paljon paikallisella murteella kirjoitettua historiaa, ’Reskan’ kertomana.

Kaikkinainen erämatkailu, sekä luonnon vaelluskohteet ja kansallispuistot pitkin Suomea ovat viime vuosina lisänneet mahtavasti kävijämääriään.

Teksti: Seija Parikka
Kuvat: Taina Mäenpää

Kirkkokivi on jättimäinen siirtolohkare, jossa voi hyvin aistia temppelimäisen tunnelman luonnon keskellä

Ja aurinko suosi retkeämme

Tienviitat opastavat

Vapaata seurustelua

Makkarat grillautuvat

Tällaisia nautinnollisia maisemia löytyy Kintulammin maastosta

Puuhastelua tulen ylläpitoon ja tarjoilun edistymiseen

Mielipiteitä vaihtavia ryhmiä oli useita

Kohta saamme nokipannukahvia

Pirkanmaalaiset kotimaisemissaan, torstaina 6:s elokuuta, armon vuonna 2020.

Kolmen kirkon kierros – tai oikeastaan neljän!

Me nimittäin kokoonnuimme Tampereen Vanhan kirkon luona, josta poimittiin linja-autoon osa lähtijöistä ja seuraavaksi osoitteena oli K-Rauta  Nekalassa, jota vielä pitkään kutsutaan Rauta-Otraksi, lempinimi kansan suussa.

Ensimmäinen varsinainen kohteemme oli Lempäälä, jossa oppaamme Lea Blomqvist seikkaperäisesti kertoili Lempäälän seurakunnan ja sen kirkkojen historiaa.

Ensimmäinen kirkko oli valmistunut jo 1502.

Monet asiat ovat kietoutuneet aatelisnaisen, Pyhän Birgitan ympärille, olihan hän uskon tuoja,  joka oli pyhittänyt elämänsä kirkkouskovaisten sanansaattajaksi. Hänet julistettiin Pyhimykseksi v 1391.

Me istuimme erittäin vanhassa  kivisessä kirkkorakennuksessa, joka on myöhemmin 1800 luvulla muutettu yksilaivaisesta ristikirkoksi, erittäin juhlavaksi temppeliksi.

Onpa vastavoimiakin ollut, tunnemme sanonnan ”Lempo soikoon!” Lempoinen on edellen paikkakuntaan kuuluva alue. Sen käyttövoima oli pahojen henkien alullepanema.

Tänä päivänä voi Pyhän Birgitan vaellusreittiä seurata Lempäälästä Tampereella patikoiden – ja vaikka takaisinkin.

Päätimme Lempäälä-vierailumme Suvivirteen.

Mikäpä ei Vesilahdella liittyisi Laukon kartanoon, myös Vesilahden kirkko ja sen toiminta.

Onnistuimme saamaan oppaaksemme kirkkoherra Harri Henttisen, joka on kansanomaistanut eritoten nuorisolle nykypäivän uskon asioita ja saanut heitä mukaan tapahtumiin. Muutoin väestö Vesilahdella ikääntyy, kuten me kaikki.

Harri kertoili erikseen virrestä 183, joka on syntynyt 1857 Lönnrothin ja Runebergin yhteistyönä Laukon kartanossa.

Mainittakoon, että Lempääläkin on kuulunut kappeliseurakuntana Vesilahden emäpitäjään.

Oli erinomainen tilaisuus kuunnella Harrin selvitystä puusta veistetyistä monumenteista, joihin kietoutuu eri monta nimeltäkin tuntemiamme historian henkilöitä.

Vastoin kuin Lempäälän kivikirkko, Vesilahden on puukirkko ja silloin lämmitystä on pitänyt miettiä turvallisuus edellä.

Harri kertoi rahasta olleen puutetta ja se on vaivannut jo Kustaa Vaasan ajoista, 1500 luvulta Kuninkaat Ruotsin -Suomi-ajalta ja ennen sitä hovissa olivat hyvin kiinnostuneita seurakunnista, joilla oli rahaa. Sitä tarvittiin hovin ylläpitoon.

Kaikki puusta tehdyt patsaat ja niiden historia jäi taaksemme, kun astelimme pois kirkosta. Siellä odotti jalkapuu ja häpeäpenkki muistutuksena rajuista rankaisutoimenpiteistä aikoinaan.

Ensimmäistä kertaa elämänsä aikana ryhmämme jäsenet saivat sanoa voimistelleensa kirkossa, kiitos kirkkoherran! Vetovastuu kirkko-Harrin.

Matkamme jatkui kolmanteen viralliseen kohteeseemme, Tottijärven kirkkoon, joka sekin on puukirkko. Tottijärvi kuuluu nykyisellään Nokian seurakuntaan, jolla on peräti viisi kirkkoa. Aiempi kytkös on ollut Vesilahteen.

Oppaanamme toimi suntio Elisa Tuominen, joka oli varta vasten tullut meitä varten paikalle. Hän kertoili kirkon nykykäyttöä: Vihkimisiä, siunaamisia ja mm joulukirkko jouluaamuna.

Laukon kartanolla on ollut sormensa pelissä täälläkin, Kurjen suku on  lahjoittanut kirkonkellot ja paikallisesti maanomistaja Törngren on lahjoittanut kirkolle pellon, joka viettää Tottijärveen kirkon edustalla.

Mainittakoon, että kirjailija/runoilija Martti Haavio/P.Mustapää on viettänyt nuoruusvuosiaan juuri Tottijärvellä, vieläkin vaalitaan muistoa P.Mustapää- päivillä vuosittain.

Matkamme jatkui Atro Vuolteen bussilla Nokian Sorvaan, puheenjohtajamme perheen upeaan vapaa-ajan viettopaikkaan, josta on hyvä kuvasarja ollut Facebookissa 7.8.-20.

Entinen puheenjohtajamme ja iltapäivän emäntä, Irma, oli rakentanut mahtavan menu:n, nautimme täysin siemauksin Petäjien vieraanvaraisuudesta:

Smoothia, lohikeittoa, pumpulisen ihanaa pitkää mansikkakääretorttua kahvin kera. Lopuksi pikku kisailua puheenjohtajamme Jukan organisoimana!

Antumen väljässä pihapiirissä raikkaassa ulkoilmassa ei turvaväleistä ollut huolta.

Elämyksistä sai nauttia yli 35 henkilön tasoinen ryhmä, bussissa (50 hlö) jäi hyvät turvaetäisyydet.

Kuvat: Taina Mäenpää
Teksti: Seija Parikka

Olimme onnistuneet saamaan toimittaja Risto Astikaisen esittämään hänen itsensä kokoamaa ja valmistelemaa dokumenttia suomalaisten yhteistoiminnasta kotieläinten kanssa.

Kansakunnan lisämuisti- sarjaa olemme saaneet aikanaan katsella TV 2:ssa hänen asiantuntemuksellaan koostettuina.

Eläimet ovat olleet vahvasti suomalaisten arjessa erilaisissa rooleissa. Osaa on pidetty hengen pitimiksi, lihantuotanto, munientuotanto, maidontuotanto, pitkien matkojen lyhentäjinä (’moottoriajoneuvoina’), villantuotanto jne. Asiaa katseltiin filmillä toimittajan kahden lapsenlapsen silmin. He olivat filmillä kouluikäisiä.

Mistä ihmeestä olikaan löytynyt vanhaa liikkuvaa kuva-aineistoa miltei 20-luvulta ja siitä eteenpäin. Siis ajalta ’vanhat rahisevat’, kuten äänilevytuotannosta aikoinaan sanottiin.

Suunnattomasti on maailma tästä ajasta kehittynyt. Onko kehitys ollut  aina hyväksi, jäänee arvoitukseksi?

Hatunnosto kuitenkin suomalaisten selviytymiselle ankeissa olosuhteissa, ja sille kekseliäisyydelle lasten selvitä ja tarpoa vanhanaikaisten kovien talvien ja paksun lumen keskeltä koulutielle oppia saamaan.

Suomen hevonen 110 v, oikea rotu olosuhteisiimme, paras isäntänsä kaveri sotatalvina.. Voimme olla hyvin kiitollisia hevosen kanssa tehdystä yhteistoiminnasta unohtamatta koiraakaan, jonka merkitys isännälleen/emännälleen oli eri kautta tärkeä. Saatiin särvintä ruokapöytään metsästyksen tuloksena.

Olihan koira lisäksi antamassa monenlaista turvaa ihmisille ja taloon.

Eläköön kekseliäisyys ja sitkeä peräksiantamattomuus!

Teksti ja kuvat Seija Parikka

Kokoontumisemme ma 9.4.2018 Vaskikodilla sisälsi aimo annoksen kadonneen Tampereen tietoa ja kadonneita rakenteita. Infotuokion alustajana oli suurella asiantuntemuksella Tampere-Seuran toiminnanjohtaja Heidi Martikainen, (kuvassa näyttötaulun vierellä).

Ma16.4.2018  olimme retkellä Teiskon Viinitilalla, emäntänämme Titta Sydänheimo-Auer apulaisineen. Hänen järjestämänään pieni musiikkituokio, jossa lauloi Elina Kivekäs ja säesti Mia bassolla.

Maistelimme tyrnikuohuviiniä omenapiirakan kera ja lämmikkeeksi jopa likööriä!

Näin on osattu Teiskossa jo usean vuoden ajan jalostaa luonnon raaka-aineita. Hallitsevat jopa aidon rypäleviinin valmistuksen, raaka-aine tuotettuna paikallisilta viljelmiltä. Toki ympäröivä maatalousalue tuottaa monenmoisia raaka-aineita, mm herukoita, tyrniä, tomaatteja, kuusenkerkkää, metsämarjoja jne viinien raaka-aineiksi.

Keskiaikaisesta kylästä kartanoksi-teema kertoo sukupolvien ketjusta ja kartanoiden Hinkka ja Tolvila kehityksestä ja muutoksista tähän päivään.

Ollaan varsin historiallisilla paikoilla. Kartanon pihan tammi on ollut jo 1600 luvulla sillä paikalla, jolla se jylhänä silhuettina piirtyi iltataivaalle pakastuvassa ja hämärtyvässä illassa. Pihapiiriin näkyi myös korkeahko siirtolohkare, joka on osa Rapolanharjun varoitusmerkkitulikiviä. Ja tietenkin suojeltuja kivikautisia asuinpaikkoja. Kokemäenjokeen johtava vesireitti kulkee tilan maiden ohi ollen nimellä Vanajavesi kartanon kohdalla.

Meidät otettiin lämpimästi vastaan Hinkan viljamakasiinin suojiin, jossa nautimme palvilammaspiirakkaa kahvin kera.

Kartanon isäntäparin Pirjo ja Jarmo Latvasen kestitykseen kuului seikkaperäinen katsaus historiikkin ja siihen, miten tähän päivään on tultu.

Katsaus tämän päivän Suomessa toteutuvaan lammaslihan ja jalosteiden käyttöön, suosimiseen ja jakeluun, luotiin myös tässä esittelyosassa. Lisäksi kaikenlaista lampaiden hyvinvointiin ja lihan laatuun vaikuttavia tekijöitä, jotka olivat erityisesti isännän sydäntä lähellä. Heidän koko toimintansa menee tuotantoeläinten hyvinvointi edellä. Kunnioitettavaa!

Ei pidä unohtaa paimenkoira Vesaa, joka viettinsä saattelemana komentaa ja valvoo uskollisesti lammaslaumoja. Uuhia on nelisensataa, kevätkaudella karitsointi lisää päälukua lähes kolminkertaiseksi. Vesan mainitaan tekevän ”kymmenen miehen työt”, tuskin vaatii vapaapäiviäkään

Ohjelmaamme sisältyi pistäytyminen lampolassa, jossa osa uuhista oli karitsointikarsinoissa, joihin heidät yksilöllisesti rauhoitetaan ja näin saavat pitää omat karitsansa niiden sekoittumatta väärän emon nuoltavaksi ja omimaksi.

Viljamakasiinilla on myös herkku- ja lahjatavaramyymälä, jossa nyt oli villalankoja niukanlaisesti, mutta pian korjaantuu tilanne. Ehkäpä pitkä pakkaskausi on innostanut neulomaan villasukkia ja –tumppuja normaalia enemmän. Ja tuotantopuolikin vakiinnuttaa tilannettaan kehräämöllä. Mikään ei ole niin lämmintä kuin lanoliinipitoinen Suomen lampaan villa! Kunhan et pese väärin, liian kuumassa tai lanoliinin poispesevällä nykypesuaineella.

Joka tapauksessa lammaspaistit, lampaanviulut, jauheliha, lammasbratwurstit jopa entrecotet vaihtoivat omistajia lähestyvän pääsiäisen merkeissä. Tilapuoti on avoinna lähes päivittäin näin pyhien alla. Muutoin yleensä kerran kuukaudessa.

Tästä kaikesta nautti kolmisenkymmentä retkeläistämme, mukana jokunen K-kaupan ystäväkin, joille aina järjestämme tilaa, jos autossa on paikkoja.

Teksti ja kuvat Seija Parikka

Olimme varanneet opastuksen Vapriikin näyttelyyn ”Kadonneet kaunottaret” tiistaiksi 30.1.2018.

Kaupungistamme Tampereelta on todellakin hävitetty muistorikkaita rakennuksia, joista on enää jäljellä kuvamateriaalia ja joitain yksittäisiä esineitä. Todettakoon, että ”Turun tauti” on levinnyt tänne saakka. Koko maassahan on Turku päässyt tällä kyseenalaisella kunnialla nimeämään taudin, joka vaivaa lähes koko maata.

Kuvissa, kasvot kameraan päin, on asiantunteva oppaamme

Arkkitehtipariskunta Tarna on omin käsin kerännyt roskiin menevää aineistoa, joita yksittäisiä kappaleita saimme ihailla. Olipa kaakeliuunikin, joka tätä näyttelyä varten oli pystytetty näyttelytilaan. Mainittakoon, että tiilet oli valmistettu Turun Kaakelitehtaalla muottina saksalaiset muotit. Muutoinkin arkkitehtipariskunta oli paljolti tämän näyttelyn taustalla, sen onnistumisessa.

Kuvan otettuani selvisi, että salamalla ei saisi kuvata. Jäin siis kiinni, mutta kuvat sain pitää.

”Joka vanhaa ei tunne, ei uuttakaan ymmärrä!”

Vapriikissa on muutoin kymmenen näyttelyä, osa pysyviä, osa vaihtuvia, joihin kaikkiin pääsee maksamalla kympin ja saa olla niin pitkään, kun Vapriikin aukiolo sallii.

Lieneekö vihjeluettelo paikallaan: Rubriikki, Birckala 1017, jääkiekkomuseo, nukkemuseo, Tampere 1918, Luonnontieteellinen museo, Kivimuseo, Postimuseo jne. Saa rahoilleen vastinetta, kun omistaa vaikka kokonaisen päivän Vapriikin aarteistoon.

Aivan yks’kantaan kerrottakoon, että 100 v sitten tapahtumat ovat erittäin monipuolisesti esillä juuri nyt alkuvuodesta: Tampereen Teatterissa, TTT:ssä eli Tampereen Työväenteatterissa, Tampereen Oopperassa, jonka libretto on Olli Kortekankaan ja ohjaus Tapio Parkkisen.

Neljäntenä lenkkinä siis tämä museokeskuksen sisällissota-aiheinen näyttely, jossa sodassa vallitsi viidakon lait! Aseella voitiin uhata vaikka omaa perheen jäsentä.

Sitä kahtiajakoa yritetään nyt tasoittaa, 100 vuodenkin päästä.

T Moro-moro-maasta

Seija Parikka (Teksti ja kuvat)

Erilainen aktiviteettimme Pirkanmaan K-Senioreissa:

Kalevankankaan hautausmaakierros to 30.08.2017 alk. klo 20.00- (1,5 h)

Otimme osaa seurakunnan järjestämään tapahtumaan siten, että tiedotimme siitä omassa kirjeessämme. Teema oli ”Suomi 100”.

Mainittakoon, että Kalevankankaalla on aika lailla poliittinen ja tiettävästi verinenkin historia, koskien juuri itsenäistyneen Suomen sisällissotaa 2018. Sitä ei nyt muisteltu.

Osallistujia lienee ollut puolentoista sataa, jotka kaupunkioppaat jakoivat 5-6 ryhmään, kussakin 25-30 hlöä. Kullakin osallistujalla oli kädessään hatullinen hautakynttilä, jonka sytytettiin ennen kierrokselle lähtöä.

Rasteja, joissa pysähdeltiin, oli kymmenkunta, ensimmäisenä Väinö Linnan ja vaimonsa Kertun hautapaasi, jossa lukija lainasi otteita Linnan tuotannosta. Me rastilla olijat olimme aivan vaiti, se oli vetäjän toivomus.

Jatkoimme ohi Lauri Viidan haudan lähellä olevaan aukioon, Yrjö Jylhän haudan luona. Siellä pyörätuolissa oleva herrahenkilö esitti otteita Viidan ja Jylhän tuotannosta.

Matka jatkui Augusta Lundahlin haudalle. Hän oli 1800 luvun alussa syntynyt naisrunoilija, joka käytti ruotsin kieltä. Vasta aivan viime vuosina runoilijat Kari Aronpuro ja Risto Ahti ovat yhdessä suomentaneet hänen tuotantoaan, se on juuri siksi jäänyt meille suurelle yleisölle melko tuntemattomaksi. Runonäyte esitettiin alkukielellä.

Yhdellä rastilla oli lauluesitys, jossa nuori mies säesti laulajaa kitaralla. Ison kappelin ovi oli auki ja valaistu, sieltä kuului viulunsoittoa, ohittaessamme oli menossa Armas Järnefeltin Berceuse ja alkoi Konsta Jylhän Vaiennut viulu.

Monen monta rastia kahlasimme ohjatusti ja kaikki ryhmät päätyivät lopuksi sankarihaudoille. Siellä oli musiikkiesityksiä koko ajan, asialla Partiolippukunnan NMKY:n puhallinorkesteri Kotkat.

Ryhmien kokoontuminen kesti kymmenisen minuuttia ja kaikki olivat paikalla, kun sotilaspastori Pasi Hakkarainen aloitti puheensa.

Suurelta osin puhe kosketti kenraalimajuri Aaro Pajaria  1897- 1949, jonka paasi sijaitsee sankarihauta-alueen lähistöllä. Pimeys oli jo vallannut tienoon, joten emme nähneet muistomerkkiä. Aaro Pajari oli kaksinkertainen Mannerheimristin ritari, urhea sotasankari, jonka merkitys vv 39-45 (-46) oli vailla vertaa. Hänet yritettiin leimata sotasyylliseksikin, tukimusten jälkeen syytös kuitenkin havaittiin perättömäksi.

Tilaisuus päättyi yhteisesti veisattuun Sibeliuksen virteen Soi kunniaksi Luojan ja Maamme-lauluun.

Koko päivän oli satanut, se ehkä söi osan jäsentemme kiinnostuksesta, osallistujia oli jäsenistöstämme vain n  kymmenkunta. Iltapuhde osoittautui kuitenkin sateettomaksi, tyyneksi ja rauhalliseksi. Melkein voi sanoa, että tunnelma oli maaginen ja unohtumaton, esitykset tosi hyviä ja yllätyksellisiä, ryhmien välillä ei syntynyt ruuhkaa, ne olivat niin hyvin organisoituja.

Teksti: Seija Parikka
Kuvat: Helena Saarenpää

(klikkaa kuvaa niin näet sen isompana)

”Pirkanmaalta kajahtaa…”

Joka kuukauden ensimmäinen maanantai on kuukausikokouksen aika. Yleensä on kiintoisia esitelmiä ja tietenkin hyvät kahvit. Aloitimme syksyn 7:s syyskuuta.

Golf-porukkakin kokoontui harrastuksensa pariin.

15.9. retkeilimme Sibeliuksen jalanjäljillä Hämeenlinnassa, retkeen sisältyi myös muuta antoisaa matkailutarjontaa. Olemme edelleen Sibelius-huumassa.

8.10. olimme Tampereen Komediateatterissa katsomassa ”Pukijaa”, jossa Ola Tuominen puki ja viimeisteli Heikki Kinnusta, nämä kaksi siis pääosissa. Syvällinen näytelmä.

10.11. vierailimme Suomen ainoassa Poliisimuseossa, joka sijaitsee Tampereen Hervannan kaupunginosassa, Poliisiammattikorkeakoulun välittömässä läheisyydessä. Totesimme, että Maija on muutakin kuin mainio sihteerimme, kun sana ’musta’ pannaan eteen. Auto oli kuitenkin oikeasti tummansininen. Mielenkiintoinen kohde, suositellaan!

25.11. vietimme pikkujoulua Haulitehtaalla, joka on muutettu Pispalassa juhlatilaksi, vieressä komea Haulitorni, joka ei jää ohikulkijoilta näkemättä. Viihtyisä tilaisuus.

Voitaisiin lisätä vielä vuosia pyörinyt aktiviteettimme, osallistuminen menestyksekkäästi Seniorvisaan viikottain, hieroo muistia ja aivonystyröitä. Kirjailija ja kaupunginvaltuutettu Jari Niemelä vetää tilaisuudet. Tietoniekkamme ovat tuoneet menestystä!

Tampereen Kesäyliopiston sisällä toimii Ikääntyvien Yliopisto, jossa erinomaisia luentoja aiheista, jotka juuri meidän ikäpolvea kiinnostavat. Osallistuminen on ollut uskollista ja joka kerta saamme korvien väliin uusia ajatuksia. Syksyn mittaan n. 5 ja keväällä n. 6 luentoa

Hengästyttävä vauhti!