Valtakunnallinen kesäkokousmatkamme alkoi Riihimäeltä bussimatkalla Hyvinkään ja Helsingin kautta kohti Lappeenrantaa keskiviikkona puolilta-päivin. Iltapäiväkahvit joimme Kotkan Merisydän Cafe Sapokassa, josta viimeisetkin matkalaiset saimme kyytiin ja niin oli bussin nokka laitettu kohti Holiday Club Saimaata.
Tosi lämmin ilma helli tai hikoilutti 40 Etelä-Suomen senioria tällä matkalla, mutta komeasti aikataulussa perille päästiin. Isännät ottivat meidät lämminhenkisesti vastaan ja näin saatiin mukava kesäkokous henki päälle ja päästiin näkemään tuttuja senioreita ympäri Suomea.
Osku porukoineen oli loihtinut meille hienon ohjelman viidensille kesä-tapaamisillemme ja kun ilmakin päivien aikana näytti kesäisen puolensa, niin ei voi kun todeta, että hieno reissu kaikenkaikkiaan.
Kruununa kaiken päälle näin Etelä-Suomen kannalta oli Järvelän Karin voitto Golfkisassa, ja näin Etelän herruus sai jatkoa.
Kun juhlat oli juhlittu ja aamujumpat suoritettu, niin bussin nokka osoitti takaisin tulosuuntaan ja pudottelimme tyytyväiset osanottajat kotikonnuilleen Loviisan välikahvien jälkeen.